Kesäretki 2003
eli kuinka hain käytetyn henkilöauton Saksasta
Miten kaikki alkoi?
Idea auton hakemisesta sai alkunsa, kun päätin vaihtaa firman leasing-auton omaan. Kiertelin suomalaisissa autoliikkeissä ajatuksenani hankkia uusi auto noin 30000 eurolla, sillä niihin saa rahoituksen kohtuullisella kuukausierällä.
Kesä-heinäkuussa 2003 kävi tuontiautokeskustelu vilkkaana, joten en voinut välttyä kuulemasta siitä. Muistin, että tunnen henkilön, joka on tuonut autoja ja niiden osia Saksasta jo parinkymmenen vuoden ajan, joten soitin hänelle ja kysyin neuvoa. Sainkin häneltä paljon hyviä neuvoja ja mikä tärkeintä, luotettavan saksalaisen autovälittäjän yhteystiedot.
Valmistelut
Heinäkuun alkupuolella olin jo sopinut ystäväni kanssa autonhakumatkasta. Seuraavaksi vertailin eri reittivaihtoehtoja Helsingistä Hampuriin. Totesin, että halvimmaksi tulee ajaa Ruotsin läpi, sillä Viking Rosellalla oli juuri tarjous Turku-Kapellskär-välillä. Tämä reittivalinta maksaisi meille aikaa pari päivää, mutta ideana oli yhdistää huvi ja hyöty, toisin sanoen lähteä liikkeelle lomafiiliksin.
Hytti laivalla ja autopaikka maksoi 70 euroa. Varasin matkan lauantai-iltalaivalle. Seuraavaksi yöksi varasin hotellihuoneen Lyypekin Etap-hotellista ja maksoin sen etukäteen. Näin saimme numerokoodin, jolla pääsemme hotelliin myöhään yölläkin. Etapin WWW-sivujen kautta ei valitettavasti voi varata ”late check in”-optiota, vaan sieltä varattu hotellihuone on lunastettava viimeistään klo 18, joten soitin suoraan hotelliin. Henkilökunta puhui hyvää englantia, joten ongelmia ei tullut. Huone maksoi 47,80 ja se sisälsi kahden hengen huoneen ja runsaan aamiaisen.
Hankin matkaa varten myös Microsoftin Autoroute 2003-ohjelmiston ja halvan USB-väyläisen GPS-antennin. Kännykkäni ja kannettava tietokoneeni keskustelivat keskenään bluetoothilla ja kännykästä sain nettiyhteyden aikaan GPRS:llä. Tämän avulla oli helppo lähettää digikameralla otettuja valokuvia reissun varrelta kotiin, tutkia autotarjontaa ja ehkäpä vilkaista menovinkkejäkin iltaisin. Muista auton varusteista mainittakoon invertteri, jolla tupakansytyttimestä saa 220-volttista vaihtovirtaa, ja autokylmälaukku Hobby Hallista.
Olin tehnyt taustatutkimusta osoitteessa http://www.mobile.de/ samalla kartuttaen hieman saksan kielen sanavarastoani. Olin saanut käsityksen autojen hinnoista ja varustetasosta. Lisäksi olin tutustunut myös Tullin taulukoihin ja olin jollain tasolla perillä siitä, mitä kannattaa tuoda.
Paria viikkoa ennen lähtöä soitin autovälittäjälle ja esittelin itseni. Kerroin, milloin olen Hampurissa ja minkälaista autoa etsin. Kerroin, että olen etsimässä ’97-’99-mallista 300-sarjan farmari-BMW:tä, jolla on ajettu n. 100000 km, ja jossa on vähintään 2.3 litran bensakone, metalliväri, nahkapenkit ja automaatti-ilmastointi. Hintahaarukka olisi 9000-11000 euroa. Välittäjä lupasi etsiä minulle muutaman valmiiksi. Hän soittikin minulle useaan otteeseen ennen lähtöäni ja kertoi autoista, joita hän oli löytänyt ja jotka saattaisivat kiinnostaisivat minua.
Viimeisenä päivänä ennen lähtöä kävin pankissa nostamassa 11000 euroa käteistä rahaa. Autokaupat tehdään Saksassa käytännössä aina käteisellä. Pankki vastusteli kovasti käteisen antamista ja tarjosi omia, luonnollisestikin kalliita rahansiirtomuotoja ulkomaille, mutta suostui lopulta antamaan rahat käteisenä. Saksassa pankkilaitos on Suomeen verrattuna aataminaikainen. Tilisiirrot kestävät maan sisälläkin useita päiviä. Pankista ei saa rahaa jos siellä ei ole tiliä vaan on käytettävä automaatteja. Kannattaa tutustua luottokortin ehtoihin ja varmistaa samalla mahdolliset nostolimiitit. Rahan nosto Visalla on ulkomailla maksullista, joten varaa tarpeeksi käteistä jo Suomessa. Kaikissa ravintoloissa ja kaupoissa ei käy luottokortti ja joissakin isoissakin liikkeissä on vain tietyt kassat, joilla voi maksaa luottokortilla. Onneksi ne on aina merkitty näkyvästi.
On hyvä muistaa, että pankit eivät pidä kovin suuria käteisvarantoja saatavilla jokaisessa konttorissa. Tämän vuoksi tuhansien eurojen nostot kannattaa sopia etukäteen. Jos asioit jossain muualla kuin siinä konttorissa, missä tilisi on, varaudu pitkähköön henkilöllisyyden selvittelyyn ja pankkivirkailijan tilikonttoriisi tekemiin puheluihin. Laitoin rahat ja passin vartalonmyötäiseen, pieneen vyölaukkuun, jonka sai aluspaidan alle huomaamattomasti piiloon. Jos päädyt tähän vaihtoehtoon, ota sellainen laukku, joka ei hiosta. Itse en tullut ajatelleeksi tätä seikkaa ennen kuin vasta perillä. Pitkät päivät helteisessä suurkaupungissa olivat tarpeeksi hiostavia ilmankin hiostavaa vyölaukkua. Yritin matkan aikana paikata tätä epäkohtaa käärimällä laukkua WC-paperiin, mutta se taas muuttui puruksi...
Matka Saksaan
Lähdimme matkaan lauantaina 19.7. iltapäivällä Konalan Shelliltä, jossa tankkasimme auton. Muutenkin pyrimme suosimaan matkan aikana Shellin huoltamoita, sillä minulla oli kyseisen ketjun bensakortti, joka käy koko Euroopassa. Turkua kohti ajaessa oli hyvä testata tietokoneen, kameran, puhelimen ja GPS-antennin toimivuus. Istuin pelkääjän paikalla ja kaveri ajoi. Liikuimme vuoden 2003 mallisella Ford Mondeolla, jossa oli 2.5-litrainen V6-kone. Tästä olin siis luopumassa ja etsin parempaa.
Saapuminen Turun satama-alueelle oli ongelmaton. Laivaan ajamista joutui hetken odottelemaan, sillä olimme hyvissä ajoin perillä. Saatuamme auton laivaan, kävimme katsomassa hytin, joka oli aivan kammottava koirankoppi. WC:n ovi ei mahtunut auki, jos toinen oli jalkeilla. No sentään oma suihku ja WC sekä kaksi erillistä sänkyä, kyllä siinä yön nukkuisi.
Kävimme syömässä laivan a’la carte -ravintolassa. Lista oli hieman heikompi kuin keskiverto-työmaaruokalan lounaslista, jota se muistutti ulkoasultaankin. Koko laivalla meitä palveli vain yksi suomea puhuva henkilökunnan jäsen ja hänkin oli huonotuulinen taxfree-myyjä, jolta ostimme muutaman tölkin Batteryä ja Red Bullia seuraavaa päivää varten. Tulipa todistettua, että kyllä ne ummikkohurritkin oppivat suomea kun on tarpeeksi jääräpäinen.
Parin oluen jälkeen menimme nukkumaan. Kello oli jo yli puolenyön.
Seuraavana aamuna heräsimme puolitoista tuntia ennen satamaantuloa. Buffet-aamiainen oli kohtalainen, vaikka ovella seissyt henkilö ei tahtonutkaan ymmärtää, että haluaisin maksaa kaksi aamiaista. Kun hetken yritettyämme kävelimme hänen ohitseen, alkoi suomi luistaa ja viesti meni lopulta perille. Kaiken kaikkiaan Viking Linestä jäi ikävä maku suuhun.
Kapellskär on tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta pohjoiseen. Tie E18 on hyvin opastettu. Ajettuamme kymmenisen kilometriä satamasta pysähdyimme Norrtäljen keskustassa tankkaamaan. Autoroute kertoi meille tarkan reitin Shell-huoltoasemalle, joka löytyi juuri siitä mistä pitikin. Matka jatkui leveäpientareisella kaksikaistaisella tiellä. Yksi huomattavalla ylinopeudella ajanut Ruotsin kilvissä ollut farmari-Volvo ohitti koko jonon kaistojen välissä vastaantulijoita väistellen. Onneksi lähes kaikki ymmärsivät, että leveäpientareisella tiellä kannattaa ajaa lähellä piennarta eikä onnettomuusvaaraa ollut. Kun tie muutaman kilometrin päässä muuttui moottoritieksi, sama Volvo oli pientareella ja sen perässä ruotsalainen poliisiauto vilkut päällä. Tästä viisastuneena päätimme seurata nopeusrajoituksia hieman tarkemmin kuin Suomessa. Yleinen nopeusrajoitus moottoriteillä on 110 km/h, joten vakionopeudensäädin huolehti pari kilometriä tunnissa suuremmasta todellisesta nopeudesta. Kannattaa noudattaa nopeusrajoituksia.
Ohitimme Tukholman poistumatta moottoritieltä. Heräävä suurkaupunki piirtyi vasten taivaanrantaa. Hieman Tukholman jälkeen E18 erkanee tiestä E4 jatkaakseen Oslon suuntaan. Lounasaikaan saavuimme Vätternin rantaan. Auton tankkikin alkoi taas olla täytön tarpeessa, joten päätimme lounastaa Vätternin etelärannalla Jönköpingissä. Autoroute etsi meille taas Shell-huoltamon. Tankattuamme auton ajoimme kohti rantaa ja pysäköimme auton erään kauppakadun päähän. Sieltä löytyi hampurilaisravintola. Sunnuntaina puolenpäivän aikaan ei ollut juurikaan ravintoloita auki, mutta turkkilaisperheen pitämä hampurilaisgrilli tarjosi loistavan lounaan.
Auto ja kuskit tankattuina jatkoimme matkaa etelään. Vaihdoimme kuljettajaa. Jouduttuani nyt matkustajan paikalle huomasin, miten tylsät maisemat Ruotsissa on. Oikeastaan Vätternin rannalla on jotain katsottavaa, mutta muuten maisemat ovat ihan samoja mitä Suomessakin. Olimme päättäneet ajaa Ruotsista Tanskaan Malmön kohdalta alkavaa Öresundin siltaa pitkin, joten juuri ennen Helsingborgia vaihdoimme taas tienumeroa. Nyt seurattiin E6- ja E20-merkkejä.
Örebron silta on komea näky ja pääsin näkemään sen ensimmäistä kertaa aurinkoisessa säässä. Kakkospilottini ei ollut sitä ennen nähnyt ja ajaminen sillan yli olikin hieno kokemus molemmille. Ennen sillalle menoa pitää kuitenkin pysähtyä ja maksaa tietulli. Se on 275 Ruotsin kruunua eli silloisella kurssilla 30,44 euroa. Lauttamatka Helsingborg-Helsingör olisi maksanut 280 kruunua. Siltaa lähestyttäessä kannattaa hidastaa hyvissä ajoin ja seurata silmä kovana opasteita. Erilaisille ajoneuvoille, maksutavoille ja kausikorttilaisille on omat porttinsa. Merellä näkyi purjehtijoita niin kauas kuin silmä kantoi ja maisemat korkealta sillalta olivat muutenkin upeat. Siltaa seuraava pitkä tunneli on myös näkemisen arvoinen.
Seuraava kohde oli Rödby ja sieltä lähtevä lautta. Tanskan puolellakin opasteet olivat moottoritiellä selkeät. Seurasimme opasteita E47-tien suuntaan ja ylitimme hienoja siltoja ja menimme yhdestä tunnelistakin. Tanska on todella matala ja litteä maa, joten maisemia ei juuri tullut katseltua. Tie oli vain osan matkasta varsinaista moottoritietä. Onneksi liikennemäärät olivat kuitenkin sunnuntai-iltana melko pienet. Vastaantuleva liikenne sen sijaan oli melko vilkasta.
Juuri ennen Rödbytä auto piti taas tankata, joten Autoroute kehiin ja reitti lähimmälle Shellille. Sellainen löytyikin Rödbyn kirkonkylästä. Yritin olla softaa fiksumpi ja katsoin kartalta suoremman reitin. Yrittäessämme ajaa sitä pitkin huomasimme sen olevan pääasiassa toiseen suuntaan olevia yksisuuntaisia teitä ja toreja, mutta kuin ihmeen kaupalla pääsimme perille. Keräsimme puoleemme paikallisten pitkiä katseita pienen kirkonkylän huoltoasemalla, jolle ei ollut minkäänlaista opastusta isolta tieltä. Takaisin ajoimme reittiä, jota Autoroute meille suositteli.
Satamassa pysähdyimme portille maksamaan lautan. Hinta oli 350 Tanskan kruunua eli 48,46 euroa. Väliä Rödby-Puttgarden liikennöi Scandlines. Matka kestää puolisen tuntia ja lähdöt ovat vartin välein. Saimme ajaa suoraan lauttaan, joka lähtikin muutaman minuutin kuluttua. Kävimme kahvilla ja soitimme kuulumiset kotiin. Sitten hyppäsimme takaisin autoon ja matka jatkui. Kaksikaistainen tie veti ihan hyvin, mutta vastaantulevien kaista seisoi yli kymmenen kilometrin matkalta. Kesäisenä sunnuntai-iltana ei näköjään kannata yrittää pois Saksasta!
Kolmisenkymmentä kilometriä Saksan puolella alkaa Autobahn eli moottoritie. Tien numero on A1 tai E47. Kaiken kaikkiaan Lyypekkiin oli matkaa satakunta kilometriä satamasta. Melko pian alkaa myös alue, jossa nopeusrajoitus loppuu, joten ei muuta kuin kaasu pohjaan ja menoksi. Liikennemerkit kannattaa opetella ennen lähtöä. Kovin paljon yli kahden sadan ei viitsinyt ajaa, sillä raskasta liikennettä oli melko paljon ja niitä ohittavia autoja vielä enemmän, joten vasemmanpuoleisella kaistalla oli ajoittain melko hidastakin liikennettä. Saksassa moottoritietä ajaessa tärkeimmät auton varusteet ovat jarrut ja taustapeili, tässä järjestyksessä. Jos edessä ajava laittaa vilkun päälle, on takana tulevan velvollisuus väistää häntä. Vastaavasti, jos taustapeilissä näkyy auto, on sinun väistettävä. Ajovaloja ei juurikaan valoisaan aikaan käytetä, mutta moottoritiellä lujaa ajavilla ne ovat lähes poikkeuksetta päällä. Valot päällä ajaessa saakin tietä ihan eri tavalla kuin ilman valoja.
Muutama minuutti sitä hupia kesti, ja sitten juutuimme ruuhkaan. Paikalliset kutsuvat niitä nimellä "stau". Viimeiset kymmenen kilometriä Lyypekkiin kestivät pari tuntia. Autoroute opasti meidät Etap-hotellin pihalle saakka, jonne saavuimme myöhään illalla. Hotelli löytyi helposti, vaikka suunnittelemani reitti olikin tietöiden takia poikki. Lähetin autovälittäjälle tekstiviestin, jossa kerroin saapuneemme Lyypekkiin, ja että olemme Hampurissa seuraavana päivänä noin kello kymmenen. Pyysin häntä soittamaan aamulla ja kertomaan osoitteen, missä tapaisimme.
Etap-hotellin huone oli tilava ja siisti. Kahden hengen huone maksoi 47,80 euroa ja se sisälsi tuhdin buffet-aamiaisen. Huoneessa oli parisänky ja yksi erillinen sänky ja televisio. Suihku ja WC olivat eri kopeissa ja ajoivat tehtävänsä hienosti, vaikka ne olivatkin hieman askeettiset. Huoneeseen mennään ovikoodilla, joten sisään pääsee myös respan ollessa suljettu.
Kysyimme respasta, missä kannattaa syödä. Hän suositteli vieressä olevaa englantilaistyyppistä ravintolaa, jossa kävimmekin kääntymässä. Jostain syystä meitä ei tahdottu palvella (en ymmärrä saksaa niin hyvin että olisin ymmärtänyt syyn eikä tässä brittiravintolassa kukaan osannut englantia), joten kävelimme tietä muutaman sata metriä eteenpäin. Sieltä löytyikin kiva saksalaisen perheen pitämä ravintola, jossa söimme wieninleikkeet ja joimme isot tuopit (litra) paikallista Jever-olutta. Kesäinen ilta oli todella lämmin ja kylmä olut maistui pitkän päivän jälkeen taivaalliselta. Myöhäisen päivällisen jälkeen palasimme hotellille nukkumaan. Nukkumattia ei tarvinnut kauaa houkutella.
Maanantai
Maanantaiaamuna soitin Hampurin keskustan Ibis-hotelliin (samaa ketjua kuin Etap) ja varasin pariksi yöksi huoneen. Kahden hengen huone maksoi 91 euroa yöltä ja sisälsi yhden auton pysäköinnin vartioidussa parkkihallissa sekä buffet-aamiaisen molemmille. Lupasin tulla lunastamaan huoneen klo 18 mennessä.
Kävimme tankkaamassa auton Lyypekin Shellillä ja ajoimme Hampuriin. Maanantaina yhdeksän jälkeen moottoritie oli käytännössä tyhjä ja päästelin huoletta 230 km/h mittarissa. Hieman liiankin huoletta, sillä ajoin Hampurin ohi. Noh, Autoroute pelasti taas kerran. Lähdimme ajamaan kohti hotelliamme tarkoituksena käydä lunastamassa huone jo nyt, koska autovälittäjästä ei ollut kuulunut mitään. Matkalla hotellille hän soitti ja sovimme tapaavamme eräällä Shell-huoltoasemalla toisella puolen Hampuria. Ajoimme sinne GPS:n ja Autorouten opastamina ja jäimme odottelemaan. Päivä oli todella kuuma, noin 28 astetta varjossa, joten ilmastointi oli todella tarpeen. Paikalliset radioasemat soittivat HIMiä ja Rasmusta enemmän kuin suomalaiset asemat.
Viimein autovälittäjä saapui paikalle. Esittäydyimme, sovimme päivän ohjelmasta ja ajoimme ensin peräkanaa paikkaan, johon hän jätti autonsa. Sitten lähdimme kiertämään paikkoja. Kävimme parissa autokaupassa katsomassa vaihtoautoja. Ensimmäisestä paikasta löytyi heti unelma-auto, mutta se oli valitettavasti jo myyty. Raha ei kuitenkaan ollut vaihtanut vielä omistajaa, joten sovimme palaavamme asiaan illalla. Illalla selvisi, että auto oli mennyt. Harmi, sillä kyseessä olisi ollut vuoden 1999 mallinen 323 touring kaikilla herkuilla. Tämän jälkeen kävimme katsomassa hyväkuntoista 323 touringia, mutta hintapyyntö oli turhan kova.
Oli aika käydä viemässä matkatavarat hotellille ja lunastamassa huone. Välittäjämme opastuksella hotelli löytyi helposti. Autoroutella olin katsonut saman reitin, mutta hotelli on keskellä yksisuuntaisten katujen sekamelskaa, joten kaistavalinnat olisivat saattaneet olla vaikeita. Huone tuotti pienen yllätyksen, sillä kahden hengen huoneessa oli parisänky, jota ei saanut jaettua kahtia. Toisen miehen kanssa samassa sängyssä nukkuminen tuntui jotenkin... oudolta...
Liikkeet eivät olleet vielä kiinni, joten kävimme läheisessä Mercedes Benz -myymälässä katsomassa josko jollekin Hampurin alueen jälleenmyyjälle olisi tullut Bemareita vaihdossa. Valitettavasti juuri sillä hetkellä ei ollut kuvaukseemme sopivia vaihtoautoja varastossa.
Kävimme vielä illalla eräällä toimistolla, jossa oli GPRS-yhteyttäni nopeammat nettiyhteydet. Kävimme Mobilen sivut taas huolella läpi ja välittäjämme soitti viiteen paikkaan kysellen lisätietoja. Löysimme myös yhden vaatimuksiini mallia lukuun ottamatta täysin sopivan 528i-sedanin ja pyysin välittäjäämme selvittämään myös tuon auton tiedot. Katsoimme tarkemmin 528i-malleja ja muutaman kymmenen kilometrin päässä Hampurista oli yksityisyrittäjällä myynnissä 528i, jolle sovimme seuraavaksi päiväksi näytön. Hinta hieman arvelutti, sillä pyyntönä oli 14000 euroa. Kyseessä oli kuitenkin netti-ilmoituksen perusteella niin hyväkuntoinen yksilö, että se kannatti ilman muuta käydä katsomassa.
Tiistai
Tiistaiaamuna välittäjämme kävi hakemassa meidät hotellilta. Lähdimme käymään Ahrensburgin BMQ & Winschel-kaupassa lyhyehkön ajomatkan päässä keskustasta. Siellä kiertelimme pitkään. Sen pihalla oli arvioni mukaan nelisensataa Bemaria ja viitisenkymmentä Miniä. Sieltä löytyi juuri kuvaukseni mukainen 1997-mallinen 323 touring, jolla oli ajettu noin 110000 kilometriä, mutta hintapyyntö oli 12885 euroa. Yritimme tinkiä, mutta hinta ei tippunut. Koska autossa oli muutama naarmu, takaovet olivat melko huonossa kunnossa ja takalokasuoja oli maalattu eikä liike osannut kertoa syytä, jätimme auton. Tämä oli kuitenkin toistaiseksi paras auto, mikä oli kohdalle osunut.
Iltapäivällä kävimme eräässä leipomossa lounaalla. Näitä kannattaa suosia, sillä vastaleivottu leipä lisukkeineen on todella hyvää. Parhaat leipomot ovat jonkun matkaa kaupungin ulkopuolella.
Seuraavana oli vuorossa Automobile Am Flughafen, nimensä mukaisesti lentokentän lähellä sijaitseva autokauppa. Siellä oli vuoden 2000 mallinen 528i kaikilla herkuilla. Kilometrejäkin oli vain 80000 mittarissa. Lisäksi siinä oli monitoimiratti ja navigointilaitteisto DVD-ominaisuuksin. Hinta oli kuitenkin jo selvästi yli budjettimme ja auton lokasuojat olivat metalliin asti naarmuilla, joten auto ei kiinnostanut.
Ehdimme vielä ennen kolmea turkkilaisen miehen pitämään ”autokauppaan”. Kyseessä oli tyhjä aidattu tontti, josta löytyi läjä mittariruuvattuja, loppuun poljettuja romuja. Tämä on varmaan se paikka, josta vakuutusyhtiöiden ja autokauppojen työntekijät ja heidän tuttunsa käyvät tuontiautonsa hakemassa. Muualla en tällaisia autoja nähnyt.
Kello lähestyi jo viittä, joten lähdimme edellisenä päivänä sopimaamme tapaamiseen katsomaan 1999-mallista BMW 528i sedan-mallia (saksaksi ”limousine”). Sain menomatkalla taas päästellä kahtasataa. Tapasimme myyjän sovittuun aikaan huoltoaseman pihalla ja sieltä jatkoimme matkaa hänen perässään. Auto löytyi parkkipaikalta ja oli juuri sellainen kuin ilmoituksesta ymmärsimme. Kävimme auton tarkkaan läpi. Ensin katsoimme moottoritilaan ja auton alle, että sieltä ei valunut mitään ja että asvaltti oli kuiva. Sitten starttasimme auton ja annoimme sen käydä tyhjäkäynnillä muun tarkastelun ajan. Laitoin ilmastoinnin päälle ja kokeilin penkinlämmittimet. Testasimme kaikkien sähköikkunoiden, myös kattoikkunan, toimivuuden. Takaluukun ja konepellin avausmekanismit toimivat kuten pitikin. Ovet olivat sopivan raskaat, mutta liikkuivat silti vaivatta. Nahkasisustassa ei ollut kulumajälkiä, ainoastaan pelkääjän puolella oli ovessa reilun sentin viilto. Tämä oli tullut ilmeisesti turvavyön jäädessä oven väliin. Valot ja vilkut toimivat kuten pitikin. Myös autopuhelin toimi kun laitoin SIM-korttini siihen. Seuraavaksi tarkastelimme maalipintaa. Takakontin maalipinta oli hieman kulunut ja konepellissä oli muutamia kiveniskemiä. Kaiken kaikkiaan ulkoasu vastasi ikää ja kilometrimäärää, mittarissa oli noin 106000 km. Kävimme saumat ja kotelot läpi ja varmistuimme silmämääräisesti ja sormenpäillä tunnustelemalla, että autoa ei ollut maalattu. Lopuksi kävimme läpi huoltokirjan ja keskustelimme myyjän kanssa auton kunnosta ja hinnasta. En halunnut tehdä ostopäätöstä heti, joten pyysimme myyjää pitämään auton varattuna meille seuraavaan aamuun saakka. Sammutin auton ja tarkastimme moottoritilan ja asvaltin vielä kerran. Ainoastaan ilmastointilaitteen kondensointivesi oli muodostanut pienen lammikon auton alle, kuten pitääkin. Autosta jäi hyvä fiilis, vaikka BMW:n 15" alkuperäisvanteet näyttivätkin naurettavan pieneltä näin isossa autossa.
Kello oli jo melkein seitsemän kun ajoimme kohti Hampuria. Pysähdyimme kuitenkin matkalla vielä yhdessä autokauppakeskittymässä ja kiertelimme siellä puolisen tuntia. Hienoja pelejä oli vaikka kuinka paljon, mutta valitettavasti avoauto on Suomessa hieman kyseenalainen vaihtoehto ainoaksi käyttöautoksi. Sopivia autoja löytyi vain yksi 323-farmari, mutta se ei tuntunut oikeastaan enää miltään verrattuna juuri katsomaamme autoon.
Tulimme hotellille ja lähdimme saman tien etsimään ruokapaikkaa. Rannassa piti olla joku hyvä ravintola, mutta emme löytäneet sitä. Auringonlasku sen sijaan oli komea. Kävelimme muutaman korttelin ympäri ja löysimme intialaisravintolan. Söimme tuliset currykanat ja palasimme hotellille nukkumaan.
Keskiviikko
Keskiviikkona herätessäni sotasuunnitelma oli valmis. Hinta täytyi saada tippumaan 12000 euroon, niin ostaisin edellisenä päivänä tarkkaan syynäämämme auton. Soitin välittäjällemme ja hän lupasi keskustella myyjän kanssa. Sovimme tapaavamme taas samalla huoltoasemalla muutaman tunnin päästä. Me lähdimme kuitenkin saman tien liikenteeseen. Muistin nähneeni ostoskeskuksen lähellä huoltoasemaa, jossa meidän oli määrä tavata, joten suunnistimme sinne. Kävimme parin tunnin ajan kauppoja läpi ja sitten olikin jo aika lähteä jatkamaan matkaa. Tapasimme välittäjämme ja kävimme parissa autokaupassa. Valikoimaa ei kuitenkaan pahemmin ollut. Smarteja olisi löytynyt vaikka kuinka paljon, mutta sellaista emme olleet lähteneet hakemaan. Edellisenä päivänä katsomamme auton myyjä soitti välittäjällemme ja he sopivat tapaamisesta klo 15. Välittäjällämme oli mukana siirtokilvet, joten saisimme auton koeajoon. Autothan myydään Saksassa käytännössä aina käteisellä ja rekisteristä poistettuina. Kello oli jo puoli kaksi, joten lähdimme matkaan.
Kävimme matkalla syömässä perinteisen saksalaisen tuhdin lounaan eräässä kylässä lähellä myyjää. Etsin samalla myös pankkia, mistä saisin Visalla 1500 euroa käteistä, mutta sellaista ei ollut. Automaatista onneksi sai sadan euron seteleitä, joten päivä pelastui. Saavuttuamme katsomaan Bemaria ruuvasimme kilvet kiinni autoon. Istuin kuskin penkille ja lähdin ohjastamaan baijerilaistehtaan luomusta ensimmäistä kertaa elämässäni. Vaihteet toimivat jämäkästi ja täsmällisesti ja suoran kutoskoneen murinaa oli kiva kuunnella. Ohjaus oli tarkka korkeaprofiilisista renkaista huolimatta. Ylimääräisiä kolinoita (tai paljoa muutakaan) ei kuulunut ohjaamoon. Ajelimme puolisen tuntia ristiin rastiin pikkuteitä ja pääsin kokeilemaan hieman kiihtyvyyttäkin. Pikkuteillä kun sattui olemaan kahdeksankympin rajoitus, vaikka Suomessa tuskin kukaan liikennesuunnittelija olisi neljääkymppiä isompaa rajoitusta uskaltanut tällaisille teille laittaa. Kun tulimme takaisin, välittäjämme kertoi päässeensä sopimukseen hinnasta. Se oli juuri se 12000 euroa minkä olin valmis maksamaan, joten löimme kättä päälle ja lähdimme tekemään kauppakirjoja. Ensin kuitenkin varmistuin auton sarjanumerosta ja siitä, että autossa on alkuperäinen moottori ja että saan vaatimuksenmukaisuustodistuksen auton kanssa.
Auton ominaisuudet ja varustelu:
Teimme paperit ja käteinen raha vaihtoi omistajaa. Sain kahdet avaimet kaukosäädöllä sekä muovisen vara-avaimen. Lisäksi sain kaikki tarvitsemani paperit: kauppakirjan, EEC:n vaatimuksenmukaisuustodistuksen (EWG-Übereinstimmungsbescheinigung), rekisteriotteen (Fahrzeugbrief), viimeisimmän katsastuksen yhteydessä tulostetun päästökuitin (Prüfbescheiningung über die Durchführung der Abgasuntersuchung) ja viimeisimmän katsastuspöytäkirjan (tässä tapauksessa Dekran lomake). Kahta viimeksimainittua ei olisi välttämättä tarvittu, mutta koska niissä on virallisen instanssin arvio auton kunnosta, on hyvän tavan mukaista antaa ne kaupan yhteydessä. Lähdimme käyttämään autoa pikahuollossa, jossa voisimme varmistua vielä moottorin sarjanumerosta ja pääsisimme katsomaan alustaa. Siellä kaikki menikin hienosti ja mekaanikko arvioi kilometrimääränkin pitävän paikkansa, aivan kuten myyjä oli vakuuttanut. Tämä pikahuoltokäynti maksoi kolme euroa ja sain todistuksen kirjallisesti.
Matkalla hotellille kävimme ostamassa BMW:n merkkiliikkeestä uudet pyyhkijänsulat. Ne maksoivat 40 euroa. Sitten ajoimme auton hotellin parkkiin, jossa otimme siirtokilvet pois. Kävimme ilmoittamassa respaan, että siellä on nyt ostamamme auto ilman kilpiä ja kerroin paikan numeron. Tämä oli tarpeen, sillä parkkihallissa oli vartiointi ja rekisteröimättömien autojen säilytys julkisella paikalla on Saksassa kiellettyä. Auto olisi luultavasti hinattu pois hallista jos siitä ei olisi respaan kerrottu.
Kello oli kahdeksan kun päätimme lähteä ulos harrastamaan perisuomalaista ryypiskelyä. Kun rahavyö ei enää painanut vatsaa eikä mieltä, otimme taksin allemme ja monelle suomalaiselle tuttu lausahdus ”Zu Reeperbahn, bitte” kaikui autossa. Kuski vähän ihmetteli turhan aikaista liikkeellelähtöä, sillä diskoissa ei vielä tuohon aikaan ole ketään. Hämmästys oli suuri, kun kuski alkoikin puhua kanssamme täydellistä englantia ja vieläpä brittiaksentilla. Istuimme illan Reeperbahnin irlantilaispubissa pitäen hauskaa suomalaisittain. Jossain vaiheessa iltaa kävimme ulkona kävelyllä katsomassa maailmanmenoa, mutta kun maailman vanhimman ammatin harjoittajat alkoivat ehdottaa yläkertaan menoa, päätimme lähteä takaisin baariin ottamaan ”vielä yhdet”.
Torstai
Seuraavana aamuna heräsimme hotellilta. Kaikesta päätellen olimme ottaneet hotellimme aulabaarissakin vielä yhdet. Pelkkä ajatus Smirnoff Icestä sai palan nousemaan kurkkuun. Saimme kuitenkin itsemme ylös sängystä juuri sopivasti, kun välittäjämme soitti ja kertoi odottelevansa meitä autohallissa. Kannoimme tavarat autoon, luovutimme huoneen ja maksoimme loppulaskun. Soitin Lyypekkiin hotelliin, jossa olimme nukkuneet ensimmäisen yömme, mutta se oli valitettavasti jo täynnä. Ystävällinen reseptionisti kuitenkin yhdisti Lyypekin hotelli Ibikseen ja sain varattua sieltä huoneen seuraavaksi yöksi. Lupasin tulla ennen kello kahdeksaatoista.
Autohallissa pulttasimme kilvet autoon kiinni ja lähdimme kohti katsastuskonttoria. Ensin menimme ilmoittautumaan konttorille. Sitten kävelimme toiselle puolen tietä ostamaan vientikilpiin vakuutuksen, 51 euroa. Tämän jälkeen maksoimme rekisteröinnin, 44 euroa, saimme vuoronumeron ja aloimme odottaa. Bemarin ilmastointi toimi kuin junan vessa. Ulkona oli 30 astetta lämmintä, toimistorakennuksessa sisällä vielä enemmän, mutta BMW piti sisälämpötilan kiltisti 22 asteessa. Kahden ja puolen tunnin odottelun jälkeen oli meidän vuoromme ja saimme erilaisia leimoja papereihin ja auton rekisteröityä nimiini. Seuraavaksi lähdimme ostamaan rekisterikilpiä näillä leimatuilla papereilla. Niitä myydään samassa paikasta kuin vakuutuksiakin. Hinta oli 12 euroa kahdesta kilvestä. Lopuksi odotimme vielä noin tunnin vuoroamme katsastusinsinöörille, jonka valvovien silmien alla laitoimme vientikilvet paikalleen ja hän hyväksyi auton liimaamalla punaisen veromerkin kilpeen. Koko rekisteröintiin meni aikaa hiukan yli kolme tuntia.
Kun auto oli nyt vientikunnossa, kävimme paikallisessa Mr. Wash -liikkeessä vaihdattamassa autoon öljyt ja suodattimet sekä lopuksi pesettämässä auton. Sisäilmansuodattimen, ilmansuodattimen ja öljynvaihdon kokonaishinnaksi tuli 135,90 euroa ja kaupan päälle sai käsinpesun. Öljy oli Shell Helix Plus 5W/40 ja öljynvaihto sisälsi myös suodattimet.
Kello oli jo viisi, joten soitin hotellille ja sanoin, että menee vähän myöhempään. Sovimme, että saavumme yhdeksään mennessä.
Kävimme katsomassa vielä yhtä vannekauppiasta, joka tarjosi 17” vanteita Bemariin, mutta vanteet olivat melko huonokuntoiset, joten emme tehneet kauppoja. Sitten lähdimme etsimään automaattia, josta voisin nostaa käteistä välittäjämme palkkiota varten. Löysimme yhden Reeperbahnilta. Tämän jälkeen pysähdyimme vielä kerran bensa-asemalla autojen tankkausta varten, kiitimme välittäjäämme ja toivotimme hyvät jatkot. Kello oli varttia yli kahdeksan. Matkaa oli noin sata kilometriä. En tahtonut enää soittaa uudestaan hotellille, koska olisin joutunut antamaan luottokorttini numeron, joten ajattelimme kokeilla autojemme matkanopeuksia. Kun rajoitukseton alue alkoi, Bemarin nopeusmittari kohosi päättäväisesti näyttämään lukemaa 245 km/h, josta se ei enää noussut. Aivan kuten tehdas on luvannutkin. Taustapeilissä näin kaverini ajaman Mondeon jäävän nopeasti. 2,5-litrainen V6-kone ei jaksanut maanitella sitä kuin 240 km/h huippunopeuteen.
Saavuimme perille kymmenisen minuuttia ennen määräaikaa. Noin sadan kilometrin matka oli taittunut puolessa tunnissa, kiitos lähes tyhjän autopaanan ja saksalaisen liikennekulttuurin. Valot päällä ajavia väistetään!
Hotellin autohallissa oli toinenkin Suomen kilvissä oleva auto, vanha punainen Jaguar. Kirjauduimme sisään, soitimme kuulumiset kauniimmille puoliskoillemme ja kävimme iltaoluella aulabaarissa. Sitten painuimme pehkuihin.
Kotimatka
Seuraavana aamuna soitin ensin Silja Linelle ja varasin seuraavaksi päiväksi kaksi autopaikkaa ja kaksi kansipaikkaa Tukholmasta Turkuun. Annoin luottokorttini numeron ja Silja Europa veloitti 1010 Ruotsin kruunua eli 113 euroa. Sitten soitin Siljan terminaalin vieressä olevaan hotelli Ariadneen ja varasin ja maksoin sieltä huoneen, 890 kruunua eli 99,64 euroa. Tämän jälkeen varmistin Autoroutella läheisen Citti-Markt-kaupan sijainnin. Kyseinen paikka on suomalaisen mittapuun mukaisesti valtava ostoshelvetti, jossa kaikki on brändätty saman logon alle. Vastaava keskittymä Suomessa voisi olla esim. Veljekset Keskinen. Sieltä piti sitten lastata autoon se määrä tuliaisviinoja, "minkä EU määrää", eli 60 litraa olutta per nuppi. Puolen litran tölkki maksoi pantteineen noin 25 senttiä.
Puolilta päivin käänsimme autojen nokat kohti koti-Suomea. Kun A1-autobaana loppui, kävimme tankkaamassa autot. Tankillinen bensaa maksoi suunnilleen saman kuin Suomessakin, 50,45 euroa. Sitten ajoimme Puttgardenin satamaan. Siellä olisi kuulemma ollut kauppa, josta saa ostaa olutta ilman panttimaksuja. Harmi, että kaikki tällaiset asiat tulee kuultua vasta jälkeenpäin. Siinä olisi voinut säästää 10 senttiä per tölkki...
Saavuimme satamaan klo 13:30. Saimme jonottaa ja odottaa laivaan pääsemistä tunnin, sillä tanskalaisten kesälomakausi lähestyi loppuaan ja kanssamme ylipääsyä odotti satoja muitakin autokuntia. Lippu Puttgarden-Rödby maksoi 47 euroa autolta eli yhteensä 94 euroa. Tässä vaiheessa olisi kannattanut ostaa ns. Ruotsi-lippu, jolla pääsee myös Helsingör-Helsingborg -lautalle. Pakettihinta on noin neljä euroa halvempi kuin lippujen hinnat erikseen ostettuina.
Saavuimme Tanskaan aikataulun mukaisesti klo 14:45. Ajoimme suoraan Helsingörin satamaan pysähtyen matkalla vain hetkeksi Helsingörin McDonaldsiin nauttimaan ”herkulliset ja ravitsevat” rasvapläjäykset.
Lyhyen jonotuksen jälkeen pääsimme klo 17:45 Helsingör-Helsingborg- laivaan (230 Tanskan kruunua eli 31,82 euroa per auto) ja noin vartin päästä olimme jo Ruotsin puolella. Sitten vaan nokka kohti Tukholmaa ja se sama 115 km/h mittariin. Yhtä tankkaustaukoa lukuun ottamatta (642,94 Ruotsin kruunua eli 70,59 euroa) ajoimme pysähtymättä Tukholmaan asti. Välillä piti soitella tutuille ja laulaa radion kanssa kilpaa, että pysyi hereillä.. ja Red Bullia meni tölkkikaupalla.
Vähän ennen yhtä yöllä saavuimme Tukholmaan. Nukkumattia ei tarvinnut juuri houkutella. Aamulla kuudelta tuli sitten herätys, pikasuihku, aamiainen ja uloskirjautuminen. Ajoimme autot laivaan ja kotimatka oli loppusuoralla.
Silja Europa saapui aikataulunsa mukaisesti Turun satamaan klo 20:00. Ajoin auton tullialueella syrjään ja kävin täyttämässä laput. Tullivirkailija veloitti pankkikortilta maksun siirtokilvistä (14 euroa), tai tarrojahan ne nykyään ovat, ja kun sain ne liimattua tuuli- ja takalasiin ohjeiden mukaisesti, lähdimme ajamaan kohti Helsinkiä. Kello oli vähän vaille yksi. Pidimme puhelinyhteyden auki koko matkan, ettei väsymys iskisi kumpaankaan. Pari tuntia myöhemmin olimme taas kauniimpien puolisoidemme parissa viikon reissun jälkeen.
Jälkipuinti
Maanantaina kävin katsastamassa auton (127 euroa) ja tiistaina jättämässä autoverohakemuksen. Katsastus onnistui vasta toisella yrittämällä, koska katsastusinsinööri ei löytänyt ensimmäisellä kerralla etuvalojen korkeudensäätönappia. Muuta huomauttamista autossa ei ollut. Käytin auton Laakkosella tarkastettavana, sillä halusin heiltä arvion autosta ja samalla vaihdettiin ajotietokoneen kieli englanniksi (62,45 euroa). Lisäksi pyysin heitä vaihtamaan jarrunesteen, jäähdytysnesteen ja termostaatin sekä säätämään ohjauskulmat ja tasapainottamaan renkaat (380,45 euroa). Työlistalle tuli myös ilmastointilaitteen tarkistaminen, sillä automaattisella ilmastoinnilla ollessaan lämmintä ilmaa ei tuntunut tulevan ohjaamoon lainkaan. Tietokoneesta ei löytynyt mitään vikaa, eli auto ei oireillut millään muotoa. Ilmastointilaitteen kontrolliyksiköstä sen sijaan oli tuuletin rikki ja uusi osa maksaisi 680 euroa. Noh, ilmastointilaite toimii mainiosti manuaalisenakin. Keväällä otan kontrolliyksikön auki ja vaihdan itse tuon tuulettimen ehjään.
Noin kaksi ja puoli kuukautta myöhemmin tuli veropäätös, jonka mukaan olin valtiolle velkaa vielä 13231,70 euroa. Maksoin sen pankkikortilla, vaikka olin ymmärtänyt Tullin pelaavan vain käteisellä tai pankin leimalla varustetulla kuitilla. Sitten hain autoon suomalaiset rekisterikivet (12 euroa) sekä kilpien taustakiinnikkeet (12 euroa).
Huollot
Veropäätöstä odotellessa kävin vahauttamassa auton. Ruoholahden Car Wash & Fix teki hyvää jälkeä paikaten samalla tuulilasissa olleen pienen tähtimäisen kiveniskemän. Massautin auton myös kokonaan, eli pohjan ja kaikki kotelot. Nyt sen pitäisi kestää talviolosuhteet Suomessakin. Vastoin yleistä käsitystä maahantuojat eivät massaa autojen pohjia, joten tätä hintaa ei voi laskea auton tuontihintaan.
Auto oli ollut muutamia öitä kadun varressa. Tänä aikana sen takakontti oli naarmutettu asettamalla jokin painava esine sen päälle ja vetämällä se sitten pois. Jäljet olivat kuin kovapohjaisesta lätkäkassista. Pari päivää myöhemmin olin Käpylän Shellillä tankkaamassa autoani, kun eräs naisautoilija kolhaisi Volvollaan autoni vasempaan etulokasuojaan. Näitä vaurioita varten varasin ajan pellinoikomiseen ja maalaamiseen Veljekset Laakkosen Herttoniemen-toimipisteestä. Kun olin varaamassa aikaa, minua palvellut kaveri kysäisi, paljonko tuli veroja. Hetken aikaa turistiin ja kaveri oli sitä mieltä että kokonaishintana tuo 26000 euroa on ihan kohtuullinen, ettei siitä enempää olisi ainakaan kannattanut maksaa. Ihmettelin hiukan, että mistäs tämä johtuu, kun heillä on samanlainen auto ilman nahkapenkkejä myynnissä 38000 eurolla. Tämä kaveri, joka ilmeisesti ei ollut vielä huomannut olevansa asiakaspalvelutehtävissä, tuhahti että ”et kai sä oikeasti kuvittele siitä tollasta rahaa saavasi”. Sanoin, etten tuonut autoa myydäkseni sen vaan ajaakseni sillä, mutta samalla ihmettelin että miksen muka saisi. Sen jälkeen alkoi vuodatus, jonka mukaan Hesarissakin oli juttua kaksoishinnoittelusta, ja että vakuutusyhtiökään ei maksa autosta onnettomuustapauksessa yhtä hyvin kuin suomiautosta, ja että miten valtaosa autoista on mittariruuvattuja ja muutenkin viallisia, ja että miten suomalaiset ovat niin paljon parempia autoja kuin Saksasta tuodut. Sivumennen hän kysäisi vielä, miten kilometrit täsmäsivät. Enpä voinut muuta kuin sanoa, että neljä eri tahoa, mukaan lukien Laakkosen oma huolto, on sitä mieltä, että kilometrit täsmäävät. Lisäsin vielä, että jos käytettyä autoa ostettaessa ainoa kriteeri on se, että kilometrit täsmäävät, on vika kyllä jossain muualla kuin autossa tai myyjässä. Tähän Laakkosen edustaja ei enää keksinyt muuta sanottavaa kuin että ”et sä siitä samaa saa kuin suomiautosta”. Kaiken lisäksi Laakkosen peltikorjaamo oikaisi vasemman etulokasuojan väärin ja muovinen rengaskotelo repsottaa hieman irti. Asian käsittely kesti useita kuukausia, mutta lopulta Laakkosen peltikorjaamo korjasi auton ilman lisähintaa.
Linkki tarkempiin huolto- ja käyttökustannuksiin löytyy pääsivulta.
Keskustelua
Haluaisinkin herättää hieman keskustelua aiheesta ”miksi”. Miksi suomiauto on arvostetumpi kuin Saksasta käytettynä tuotu? Suomalaiset autot ovat keskimääräisesti heikommin varusteltuja, ostohinnaltaan kalliimpia, kolme kuukautta vuodesta suolaliuoksessa marinoituja ja siksi ruostuneempia, ja tässä pitkien etäisyyksien maassa enemmän ajettuja kuin saksalaiset vastaavat.
Olen kuullut vain yhden hyvän perustelun sille, miksi Saksasta tuotu auto olisi huonompi kuin suomalainen vastaava: kateus. Suomalainen on kateellinen toiselle suomalaiselle, joka pystyy maksamaan 25000 euroa autosta käteisellä ja joka saa sillä rahalla paremman auton kuin mitä oma auto on. En minäkään tuota rahaa takataskustani kaivanut, kyllä se on kaikki viimeistä senttiä myöten lainarahaa.
Kannattiko?
| Laivaliput Turku-Kapellskär | 70 € |
| Örebron siltamaksu | 30,44 € |
| Laivaliput Rödby-Puttgarden | 48,46 € |
| Hotelliyö Lyypekin Etapissa | 47,80 € |
| Auto | 12000,00 € |
| Kolme hotelliyötä Hampurin Ibiksessä | 273,00 € |
| Pyyhkijänsulat | 40,00 € |
| Vientivakuutus | 51,00 € |
| Rekisteröinti | 44,00 € |
| Rekisterikilvet | 12,00 € |
| Öljynvaihto | 135,90 € |
| Tankillinen bensaa Saksassa | 50,45 € |
| Laivaliput Puttgarden-Rödby | 94,00 € |
| Laivaliput Helsingör-Helsingborg | 63,64 € |
| Tankillinen bensaa Ruotsissa | 70,59 € |
| Hotelliyö Tukholman Ariadnessa | 99,64 € |
| Laivaliput Tukholma-Turku | 113,00 € |
| Siirtokilvet satamassa | 14,00 € |
| Rekisteröintikatsastus | 127,00 € |
| Nesteiden vaihdot ja tarkastukset | 442,90 € |
| Verot | 13231,70 € |
| Rekisterikilvet ja kiinnikkeet | 24,00 € |
| Koko matka yhteensä: | 27083,52 € |
| Auton osuus: | 25503,70 € |
Auto maksoi kaiken kaikkiaan siis 25503,70 euroa plus erittäin kohtuullisen välityspalkkion. Välityspalkkion tarkkaa hintaa en halua mainita, koska kyseisen kaverin hinta riippuu monesta asiasta. Itse en kuitenkaan olisi tehnyt neljää päivää työtä ja nähnyt noin paljoa vaivaa näin pienen palkkion vuoksi. Uskallan kuitenkin suositella tätä kyseistä välittäjää kaikille muillekin Hampurin alueelle matkaa suunnitteleville. Hänen yhteystietonsa saa minulta pyytämällä.
Matkakuluja, hotelliyöpymisiä ja bensoja en laske auton hintaan, koska kyseessä oli lomamatka. En laske hintaan myöskään autoon tehtyjä huoltoja, sillä käytetyn auton ostaja tekee ne varmasti joka tapauksessa, jos tahtoo pitää autonsa kunnossa. Samaan aikaan Suomessa myytiin vastaavia autoja noin 10000-15000 euroa kalliimmalla hinnalla ja Tulli arvioi auton tullausarvoksi 31899 euroa. Suomesta en olisi vastaavaan hintaan saanut saman tasoista autoa, eli minun kohdallani matka kannatti. Tietysti paksu setelitukko perstaskussa ja saksan sanakirja kädessä autokauppoja tekemään lähtevä kaveri tulee huijatuksi Saksassa siinä missä varmasti Suomessakin. Hän saa varmasti erilaista palvelua ja todennäköisesti myös erilaisen lopputuloksen kuin paikallisen autoja tuntevan ammattilaisen kanssa kulkeva, joten varmasti myös sellaisia tapauksia on, jossa kuvailemani turkkilaisen autokauppiaan tuotteet päätyvät suomalaisostajille.
Voit jättää kommentteja, kysymyksiä ja palautetta vieraskirjaani seuraamalla tätä linkkiä. Tätä kautta voit jättää minulle myös henkilökohtaisen viestin, joka ei näy muille lukijoille. Valitse tällöin "Private message"-ruksi päälle. Pyrin vastaamaan kaikille sähköpostiosoitteensa jättäneille mahdollisimman pian. Voit lähettää myös sähköpostia osoitteeseen bmw (at) peltonen.com.
Tällä sivustolla ei ole mitään suoraa yhteyttä BMW-autonvalmistajaan, sen maahantuojaan, jälleenmyyjiin tai mihinkään muuhunkaan BMW:n viralliseen tahoon. Tällä sivustolla esitetyt mielipiteet ja tarinat ovat omiani enkä ota niiden noudattamisesta, kannattamisesta tai mistään muustakaan mitään vastuuta. Järjen käyttö on sallittua, myös autoasioissa.
Free Web Counter