Tiistai

Tiistaiaamu koitti ja aamukahveja viiden jälkeen tiputellessani päivitin vielä edellisenä iltana auki etsimäni Mobilen sivun. Yön aikana oli tullut yksi auto lisää, joten otin ruutukaappauksen tiedoista ja laitoin läppärin standby-tilaan.

Saavuin Helsinki-Vantaan lentokentälle ajoissa. Olin paikalla jo puoli seitsemältä, kone lähtisi vasta 07:50. Tarkoitukseni oli ostaa rahavyö, jotakin lukemista ja ehkäpä pussillinen purukumia tai muuta pureskeltavaa. Kakkosaulan turvatarkastuksessa oli kuitenkin yli sadan metrin jono. Katselin sitä epäuskoisena hetken aikaa ja käännyin kannoillani. Vaistoni osui oikeaan, aamun charter-vuorot olivat jo lähteneet tai juuri lähdössä, joten niiden checkin-tiskien takana kolmosaulassa olevassa turvatarkastuspisteessä ei ollut kuin parikymmentä ihmistä jonossa. Liityin jonon jatkoksi ja tarkastus oli hetkessä ohi. Tarkastin vielä lähtöportin ja lähdin kävelemään takaisin kakkosaulaa kohti. Ostin laukkukaupasta Samsoniten rahavyön neljällätoista eurolla. Kauhistelin hetken hintaa, mutta ajattelin, että ehkäpä sillä hinnalla saa jotakin mukavampaa kuin edellisellä reissulla käyttämäni nailonista tai jostain muusta hiostavasta materiaalista tehty rahavyö, jota yritin kääriä välillä WC-paperiin ja sitten siivoilin loppureissun vaatteista paperisilppua. Tämänkertainen ostos osoittautui paremmaksi. Sisäpinnassa on ihoa vasten huokoinen pinta, joka ei anna hien kerääntyä ihon pinnalle vaan päästää sen läpi. Kirjaa ja pureskeltavaa en enää viitsinyt lähteä etsimään, koska ne olivat täsmälleen toisessa suunnassa kuin lähtöporttini, joten menin odottelemaan boardingin alkamista.

Lento sujui ilman yllätyksiä, mitä nyt kone oli lähes parikymmentä minuuttia myöhässä vastatuulen takia. Kirosin mielessäni, etten viitsinyt hakea mitään kirjaa. Parituntinen matka olisi sujunut mukavammin vaikkapa Chrichtonin tai Clancyn seurassa.

Laskeuduttuamme avasin puhelimen ja kävelin tuloaulaan katsomaan, josko Matthias olisi ehtinyt jo sinne. Eipä ollut, joten soitin hänelle. Sovimme tapaamisen pysäköintihalli nelosen eteen, jossa hän odottelikin minua Mazdassaan. Lastasimme laukkuni autoon ja ajoimme viereiselle Jetille tekemään sotasuunnitelmaa. Kielissä olisi yksi ehdot täyttävä auto myynnissä yrityksessä viidellätoista tonnilla ja yksi yksityinen myy vähän paremman luokan autoa melkein seitsemällätoista tonnilla viidenkymmenen kilometrin päässä Hampurista. Matthias oli jättänyt yksityiselle myyjälle pari soittopyyntöä, mutta tämä ei ollut vielä vastannut. Kävimme läpi myös muut autot, mistä olin kerännyt tietoa. Kymmenkunnasta autosta viisi herätti Matthiaksen epäilykset, kaksi oli liian kaukana samana päivänä katsottavaksi, kahdesta mainitsin jo aiemmin ja viimeinen auto oli selvästi hintahaarukan yläpäässä, siinä oli hintapyyntönä 17499 euroa. Varusteiden puolesta tuo auto olisi samaa tasoa kuin Kielissä oleva, joten ruksasin sen yli listalta.

Matthias soitti Kieliin autokauppiaalle ja sopi tapaamisen reilun tunnin päähän. Lähdimme liikkeelle. Puolivälissä matkaa yksityinen myyjä soitti takaisin Matthiakselle ja sovimme tapaamisen iltapäivälle. Myyjä ja auto olisivat Hampurin keskustassa sijaitsevalla toimistolla, joten se sopisi matkasuunnitelmiimme loistavasti. Autossa oli vain kaksi isoa kysymysmerkkiä: vaikka vuosimalli on 2001, se on jo neljännellä omistajallaan ja myyjän mukaan autolla on ajettu kaksi kolaria. Tämä huolestutti sekä minua että Matthiasta, mutta päätimme silti käydä katsomassa auton.

Kielissä navigaattorini ohjasi meidät Jet-huoltoaseman takapihalla sijaitsevaan häkkivarastoon. Tämäkö olisi se kauppa, jossa edellisen puhelinkeskustelun perusteella parempaa vaihtoehtoa ollaan myymässä? Kyllä. Auton omistaja saapui vastapestyn hopeisen Bemarin kanssa pihalle vähän meidän jälkeemme. Iso mies astui ulos autosta ja esitteli itsensä. Auto oli ihan siistissä kunnossa ja myyjän mukaan se oli ollut hänen omassa käytössään. Takapenkin nahassa oli muutamia naarmuja, sisällä haisi pinttynyt tupakansavu, ratti oli oudosti kulunut ja allaolevat vanteet ajettu aika pahasti katukiviin. Auto ja sen tekniikka vaikuttivat olevan kunnossa. Sammutin auton vähäksi aikaa ja kävin katsomassa moottoria. Webasto oli asennettu ja konesali vaikutti siistiltä. Ei vuotoja, ei irtonaisia letkuja. Kolmelitrainen turbodiesel on yllättävän paljon kookkaampi moottori kuin vanhan autoni 2.8-litrainen bensamoottori. Hyppäsin takaisin autoon ja starttasin sen. Sekä öljynvaihto- että määräaikaishuoltovaroitukset ilmestyivät huoltoilmaisimeen. Sekä oranssi että punainen valo paloivat. Katselin huoltokirjaa, jonka mukaan edellinen määräaikaishuolto oli tehty lähes kaksi vuotta sitten - samalla kun turboahdin oli vaihdettu takuutyönä. Epäilykset alkoivat kasvaa. Myyjä selitti kovasti, että hän on kyllä vaihtanut siitä itse öljyt, mutta unohtanut nollata huoltovälimittarin ja että turbossa oli ollut outo ääni, jonka takia se oli vaihdettu. Ei hyvä. Autoon oli lisäksi asennettu "tuning-pakoputki", mutta merkistä tai mallista myyjä ei osannut kertoa mitään. Kävimme kuitenkin koeajolla ja auto vaikutti olevan ihan kunnossa. Sovimme myyjän kanssa, että hän pitää autoa vielä seuraavaan aamuun asti.

Kävellessämme kohti autoa tajusin myyjästä yhden seikan. Hän oli syntyjään venäläinen. Ei siinä mitään, mutta jos menen ostamaan autoa Saksasta, haluan ostaa sen saksalaiselta. Jos haluan ostaa auton venäläiseltä, menen Venäjälle ja jos haluan ostaa auton arabilta, menen Arabiaan.

Matthias soitti yksityiselle autonmyyjälle ja kertoi, että olisimme parin tunnin kuluttua Hampurissa. Ajoimme Hampuriin ja kävimme italialaisravintolassa lounaalla. Missään ei tuntunut käyvän luottokortti. Lasagne oli erittäin hyvää ja täyttävää. Ruuan jälkeen ajoimme vielä kymmenisen minuuttia seuraavaan tapaamiseen. Nuori myyjä tuli pihalle, esitteli itsensä ja yllätyksekseni hän puhui sujuvaa englantia. Hän esitteli autoa, kertoi sen huoltohistoriaa ja auliisti selosti näistä kahdesta kolarista. Ensimmäinen kolari oli tapahtunut edellisen omistajan aikana: hän oli pysähtynyt liikennevaloihin ja perässä tullut citymaasturi oli ajanut liian lähellä, joten takapuskuri ja takakontti olivat kärsineet. Takakontin luukku oli oikaistu ja takapuskurin muoviosat vaihdettu. Toinen kolari oli tapahtunut parkkipaikalla, jossa nykyinen omistaja oli istunut autossa paikallaan, kun toinen citymaasturi oli peruuttanut sen kylkeen. Molemmat vasemmanpuoleiset sivuovet olivat painuneet niin pahasti kasaan, että BMW:n merkkihuolto oli katsonut parhaaksi vaihtaa ne. Mietin itsekseni, että saahan sitä selitellä, mutta tahdon nähdä mustaa valkoisella ennen kuin uskon. Myyjä lupasi kaivaa kaikki kuitit, vakuutusyhtiön paperit ja puuttuvan huoltokirjan seuraavaksi päiväksi. Auto oli vielä siistimpi kuin edellinen. Autossa ei olltu tupakoitu ja siitä oli pidetty hyvää huolta, sen näki heti. Maalipinta oli virheetön, en löytänyt edes pientä lommoa pelleistä, harmaissa nahkapenkeissä ei ollut kulumisen jälkiä ja varustelista oli vaikuttava. Kojelaudan 16:9-suhteiseen ruutuun sai ajotietokoneen, navigaattorin tai television. Takakontissa oli kuuden CD-levyn jukebox. Takakontti oli puhdas ja lähes täysin tyhjä: sivukoteloon siististi asetellut pesuaineet antoivat vaikutelman siististä kaverista. Kysyin kaverilta, miksi hän on myymässä autoa vain puolen vuoden omistamisen jälkeen. Hän vastasi, että asuu vielä viidenkymmenen kilometrin päässä Hampurista ja käy työssä keskustassa, joten on ajanut mielellään työmatkat isolla autolla, mutta nyt on muuttamassa tyttöystävänsä kanssa yhteen ja he ovat katsomassa uutta kolmesatasta Bemaria. Pienempi auto on kaupungissa näppärämpi. Tämäkin selitys kuulosti uskottavalta. Annoin kaksi miinusta mielessäni autolle: kuskin sähköikkunan säädössä oli jotain vikaa, sillä sitä ei saanut yhdellä painalluksella kokonaan auki tai kokonaan kiinni. Toinen miinus oli lähestyvä huolto. Isompi huolto, inspection 2, pitäisi tehdä seuraavan muutaman sadan kilometrin aikana, sillä oranssi valo paloi jo. Myyjä tarjosi meille kahvit viereisessä kahvilassa ja sovimme, että tapaamme seuraavana aamuna samassa paikassa ja myyjällä on silloin mukanaan kaikki autoon liittyvät paperit.

Matthias heitti minut lentokentän vieressä olevaan Ibis-hotelliin. Se on mukavalla paikalla hyvien kulkuyhteyksien varrella ja melko lähellä Matthiaksen kotia. Huone oli vaatimaton, mutta siisti, halpa ja hiljainen. Kävin aulabaarissa hörppäämässä Jeverin ja ostin WLAN-tunnukset. Vilkaisin illalla Mobilen tarjonnan, tarkistin sähköpostini ja katsoin, oliko vanhasta autostani tullut kyselyjä. Ei ollut.

Seuraava sivu
Edellinen sivu
Takaisin
Etusivulle