Keskiviikko

Aamiainen oli saksalaiseen tapaan hyvä ja täyttävä. Kymmentä lajia leikkelettä, useaa juustoa ja levitettä, neljää eri sämpylää, kolmea mehua ja vino pino erilaisia marmeladeja oli katettu ravintolaan. Söin kunnolla ja kävin vielä huoneessani vilkaisemassa Mobilen tarjonnan, tarkistamassa sähköpostini ja etsimässä hotellia seuraavaksi yöksi. Joku iso tapahtuma on ilmeisesti tukkinut kaupungin hotellit, joten katsotaanpa, mihin sitä yöksi joutuu... Matthias tuli puoli kymmeneltä hakemaan minut hotellilta ja kymmenen aikaan olimme sovitusti katsomassa uudelleen autoa. Katsoimme paperit läpi ja kaikesta päätellen kaveri oli puhunut totta. Kaikki vaikutti hyvältä, joten sanoin Matthiakselle, että sopisi hinnan. Hän tinkasi lopulliseksi hinnaksi 16100 euroa. Lähes tonnin säästö. Teimme paperit, jonka jälkeen auto ja rahat vaihtoivat omistajaa. Varsinaisen kauppakirjan, jonka pohjan sai kätevästi tulostettua mobile.de:stä, lisäksi myyjä kirjoitti valtakirjan, jolla saisin hänen edellisenä syksynä Euromasterille säilömänsä renkaat itselleni. Valtakirjan seuraksi piti tietysti liittää kopio sellaisesta henkilötodistuksesta, jossa näkyisi allekirjoitus. Varmistin, että sain papereiden joukossa huoltokirjan, tyyppihyväksyntälomakkeen (EG-Übereinstimmungsbescheinigung) ja rekisteriotteen (Fahrzeugbrief). Sain myös kaikki avaimet autoon: kaksi kauko-ohjauksella varustettua, yksi perusavain ja muovinen huollon avain. Soitin vielä suomalaiseen vakuutusyhtiöön ja otin autoon superkaskon. Rekisteriote pitäisi vielä faksata yhtiölle. Sitten ajoimme kohti rekisteröintikonttoria, joka avaisi ovensa taas lounastauon jälkeen klo 13:30.

Saksassa oli käynnissä jo pari kuukautta kestänyt lakko, jonka piiriin kuuluu noin 80% rekisteröintikonttorien työntekijöistä. Tämä tarkoitti valtavia jonoja normaaleihin konttoreihin. Matthias tiesi kuitenkin, että Bad Segebergissä olisi pieni konttori, jossa on normaalimiehitys. Menimme siis sinne, mutta pysähdyimme ensin matkalla pihviravintolaan syömään lounasta. Tässäkään isossa ravintolassa ei käynyt luottokortti, mikähän näitä saksalaisia oikein vaivaa... Kävin hakemassa taas lisää käteistä automaatista rekisteröintiä ja vakuutuksia varten. Perillä rekisteröintikonttorilla jäin jonon jatkoksi. Kello ei ollut vielä ihan puolta ja edessäni oli kymmenkunta ihmistä jonossa. Ihmiset puhuivat norjaa, venäjää ja puolaa, taisipa paikalla olla joku saksalainenkin. Sillä välin Matthias kävi ostamassa vakuutuksen ja ottamassa vanhat kilvet autosta pois. Pian pääsimme sisään ja otin vuorollani vuoronumeron. Kun Matthias palasi, olikin jo meidän vuoromme. Virkailija otti paperit, leikkasi rekisteriotteesta nurkan pois ja alkoi lyödä leimoja. Sitten hän antoi muovisen sirukortin ja käski aulaan automaatille maksamaan sen. Automaatti söi kortin ja sen lisäksi sitä piti ruokkia käteisellä. Kustannukset olivat alle viisikymppiä. Sitten tällä kuitilla sai pari paperia ja lisää leimoja, joilla sai puolestaan talon päädyssä toimivasta kilpipainamosta jonottamisen jälkeen kilvet. Kilpiä vastaanottovirkailijalle näyttämällä taas sai hänet tulemaan ja tarkastamaan, että auto on todellakin se, mitä paperit väittävät, ja antamaan punaisiin vientikilpiin tarran. Konttorilta lähtiessäni rekisteriotteen nurkka oli leikattu ja minulla oli vakuutuspaperit (Versicherungsbestätigung), jonne piti piirtää oma allekirjoitus saadakseen sen astumaan voimaan.

Saksassa on kahdenlaisia vientikilpiä. Punapäiset vientikilvet ovat voimassa muutamia viikkoja ja ne sidotaan tiettyyn autoon. Tämä vaatii käyntiä rekisteröintikonttorilla auton kanssa. Samalla viranomaiset ajavat vertailuajon mm. Interpolin ja muiden viranomaisorganisaatioiden kanssa, jossa selvitetään, että autoa ei ole ilmoitettu varastetuksi eikä mikään muukaan seikka estä auton viemistä maasta. Tämä ajo vie aikaa puolisen tuntia. Toinen vaihtoehto olisi ottaa keltapäiset kilvet. Kuka tahansa voi ostaa ne ja lyödä kiinni mihin tahansa autoon. Ne ovat voimassa viikon ajan, mutta vain Saksassa. Kilvet sisältävät aina liikennevakuutuksen: keltapäiset Saksan vakuutuksen, punapäiset koko Euroopan vakuutuksen. Suomen viranomaiset eivät salli, että suomalainen ajaisi Suomessa autolla, jonka liikennevakuutus on saksalaisyrityksen antama. Siksi Suomeen tultaessa pitää vaihtaa tarrakilpiin.

Kun auto oli rekisteröity, lähdimme ajamaan kohti Poppenbütteliä, jossa olisi BMW-merkkihuolto ja useita pieniä hotelleja. Menimme ensin huoltoon, jossa huollon esimies kertoi, että auto saadaan saman tien pukkien päälle ja saamme hinta-arvion vartissa. Huomasin, että takakontin perällä verhoilun kiinnittävät muovinastat olivat murtuneet ja kangas repsotti yhdestä nurkasta, joten pyysimme huoltomiehiä antamaan hinta-arvion inspection 2:sta, näiden muovipulttien uusimisesta, kuskin ikkunan sähköohjauksen korjaamisesta ja ajotietokoneen sekä navigaattorin kielen vaihtamisesta englanniksi. Huoltopäällikkö sanoi, että he samalla päivittävät softan tuoreimpaan. Auto nostettiin pukeille ja pääsin katsomaan sitä altakin kunnolla. Missään ei näkynyt ruostetta ja Matthias kertoi, että kulunut talvi oli poikkeuksellisen helppo: vain parina päivänä oli Hampurissa suolattu. Huoltopäällikkö kysyi, voitaisiinko etujarrupalat vaihtaa saman tien, niissä oli enää 20% jäljellä ulkopuolella ja sisäpuolella vielä vähemmän. Suostuin tietysti. Hinta-arvioksi tuli 750 euroa. Suomessa pelkkä inspection 1 maksaa tuon verran. Auto olisi valmis seuraavana päivänä puolen päivän aikaan. Myös tätä ihmettelin, sillä kokemusteni mukaan kaikki merkkihuollot ehdottavat Suomessa huoltoaikaa jonnekin kahden-kolmen viikon päähän. Edes seuraavalle viikolle ajan saaminen ei yleensä ole mahdollista.

Jätimme auton huoltoon ja lähdimme etsimään hotellia. Parin sadan metrin päästä huollosta oleva hotelli oli täynnä, mutta he ehdottivat vanhaan maatilaan rakennettua hotellia viiden kilometrin päässä. Ajoimme sinne ja otin huoneen. Koska auto oli ostettu, huolto valmistuisi kohta ja enää pitäisi hakea renkaat, voisin aikaistaa lähtöäni vuorokaudella. Niinpä soitin Superfastille ja sain kuin sainkin vapaan hytin jo lauantaina aamuyöllä lähtevästä laivasta. Hotellin vieressä soliseva joki laskee kuulemma jossakin kaukana Hampurin keskustassa olevaan järveen ja ympäröivillä niityillä koulutetaan huippuluokan esteratsastushevosia. Joen toisella puolella olisi golf-kenttä, jos haluaisi lähteä kokeilemaan, miten swingi lähtee. Päätin kuitenkin perehtyä tarkemmin saksalaisoluiden maailmaan ja join muutaman Astran tämän 1700-luvulla tulliksi rakennetun maatilan baarissa.

Seuraava sivu
Edellinen sivu
Takaisin
Etusivulle