Lauantai

Heräsin aamulla 4:40 naapurihuoneesta kuuluvaan herätyskellon ääneen. Seinät olivat kuin pahvia ja naapurin suomalaisseurue oli tekemässä lähtöä. Pesin vain hampaat, kävin palauttamassa avaimet ja ajoin takaisin satamaan. Tällä kertaa menin terminaaliin odottamaan. Vartin odotuksen jälkeen siellä kuulutettiin, että checkin aloitetaan. Kehtasivatpa vielä mainostaa itseään Itämeren nopeimmaksi laivastoksi.

Checkin sujui jonotellessa. Kirosin jälleen kerran, etten ollut ostanut kirjaa, mutta onneksi minulla oli pari leffaa mukana, joten katsoin niistä toisen läppäriltä. Olin laivassa seitsemän aikaan. Laivan lastaus ihmetytti: jonosta otettiin autoja yksi kerrallaan ja henkilökunta ihmetteli parinkymmenen metrin välein, että mihinkäs tämä auto tungetaan. Viimein minut opastettiin alimmalle neljästä autokannesta poikittain. Olisin kuvitellut, että autojen lastaus onnistuisi helpoiten kaistojen suuntaisesti, mutta vähänpä näytin tietävän. Hytti oli ihan siisti ulkohytti. Kiersin laivan julkiset tilat läpi. Siinä ei montaa minuuttia kulunut, sillä kahdessa kerroksessa on yhteensä yksi lounge-tyyppinen panoraamabaari/karaokeluola ja yksi ravintola. Silja Linen ja Viking Linen kelluviin viihdekeskuksiin verrattuna Superfast VII on yhtä hauska kuin ruokalaukun tähystys ilman puudutusta. Kaikki paikat tuntuivat olevan kiinni ja hytissä pauhasi turvallisuustiedote korviaraastavalla voimakkuudella. Kävin respasta kysymässä, saisiko jostain kahvia. Ei saa, oli vastaus. Entä saisiko turvallisuustiedotteen pois päältä tai edes vähän hiljemmalle hytissäni? Ei saa. Eli koko purkilta ei saa kahvia, jotta virkistyisi, tai hiljaisuutta, jotta pystyisi nukkumaan. Aivan oikein. Laivalla ei myöskään ollut yhtään juoma-automaattia. Ravintolan aamiaisbuffetti aukeaa yhdeksältä eikä henkilökunta ole reagoinut mitenkään siihen tosiasiaan, että laiva on täynnä nälkäisiä ja väsyneitä ihmisiä, joiden olisi pitänyt saada nukkua täysi yö omassa hytissään iltapalan jälkeen.

Viittä vaille kahdeksan tapahtui ihme. Henkilökunta kuulutti, että aamiaisbuffetti on auki. Hyökkäsin tietysti heti sutena paikalle, mutta niin hyökkäsivät kaikki muutkin. Puolen tunnin jonotuksen jälkeen pääsin kassalle. Aivan oikein, kassalle. Tästä lystistä pitäisi maksaa vielä 10,90. Nälkä oli hirmuinen ja henkilökunnan vastaus ihmettelyihin viivästyksen kompensaatiosta oli tyyliä "meillä on ohjeemme", joten kaivoin kuvetta. Kysyin, mihin pöytään minut ohjattaisiin, johon vastaus oli "kai siellä jossain on tilaa". Lautasellisen ruokaa buffetista poimittuani huomasin, että eipä siellä jossain ole tilaa. Ei yhtään. Ihmiset syövät seisten tarjoilukärryjen ja roskisten päältä. Kaikki paikat ovat täysin tukossa ja lisää ihmisiä otetaan vain sisään. Rekkakuskien puolella olisi tilaa, mutta henkilökunta ei päästä sinne ihmisiä ilman rahtarikorttia. Ymmärrän tuon käytännön tarpeellisuuden kyllä normaalitilanteessa, mutta nyt meni vähän yli. Mielestäni kaikki olisivat voineet hiukan tinkiä omasta tilastaan tunnin ajaksi, että kaikki olisivat saaneet ruokailla istuen. Löysin tarjoilukärryn, jonka nurkalle pystyin laskemaan lautaseni siksi aikaa, että pääsin syömään. Täytyy kyllä sanoa, että se, joka sanoi, että nälkäisenä kaikki maistuu hyvälle, ei ole maistanut Superfastin buffettia. Nakit olivat sisältä raakoja, mutta päältä kärventyneitä, lihapulliin ei veitsi eikä haarukka tehonnut, kahvi taisi olla keitetty edellisenä iltana ja leivät olivat kovia ja kuivia. Kyllähän sitä nälkäänsä syö melkein mitä tahansa, mutta tämä oli kyllä ehdottomasti siinä rajalla. Tuoremehu oli onneksi hyvää. Tallinkin omistajuus näkyi kaikessa, mutta kuitenkin ehkä selvimmin henkilökunnan palvelualttiudessa. Tämä entisten neuvostokansalaisten joukko osasi vaieta kaikilla kielillä ja yllättää kerta toisensa jälkeen täydellisellä suunnittelemattomuudella ja epäonnistumalla yksinkertaisimpienkin palvelutasovaatimusten täyttämisessä. Vain respassa työskennellyt keski-ikäinen nainen taisi tietää, mitä hän on tekemässä.

Menin hyttiin odottelemaan laivan lähtöä. Kymmentä vaille kymmenen viimein laiva lähti satamasta, viitisen tuntia jäljessä aikataulusta. Hytissä ei ollut mitään risteilyohjelmaa - ehkäpä siksi, että risteilyllä ei ollut minkäänlaista ohjelmaa - joten poistumatta hytistä ei voinut tietää, milloin mikäkin ravintola olisi auki. Laivalla sijaitsevista palveluista oli ihan yhtä vaikea saada selvää. Laivalla oli vain yksi ruokaa tarjoileva ravintola - buffet - ja siinä oli kiinteät hinnat. Olisin mielelläni syönyt illalla jonkin tuhdin pihvin hyvän punaviinin kanssa ja jättänyt katkaraputarjottimet ja kulmapaistit niitä haluaville. Olihan laivalla toki a la carte -ravintola "Butterfly", mutta se oli kiinni omistajan vaihtumisen takia. Laivan baarissa näkyi henkilökunnan mukaan vain yksi televisiokanava ja sekin kreikkalainen, joten emme voineet katsoa Formuloitten aika-ajoja. Minua alkoi kaduttaa, etten ajanut Tanskan ja Ruotsin läpi Tukholmaan ja tullut sieltä laivalla yli. Kokonaiskustannukset olisivat olleet samaa luokkaa, kun huomioidaan polttoaine ja ylimääräinen hotelliyö. Aikaakaan ei olisi kulunut yhtään enempää. Noh, sainpahan ainakin täytettyä Tullin paperit valmiiksi. Jotain lukemista kaipasin silti.

Seuraava sivu
Edellinen sivu
Takaisin
Etusivulle