Maanantai
Koska minulla oli vielä maanantai lomaa, voisin käyttää päivän auton rekisteröintiin kuluvissa toimenpiteissä. Soitin hyväksytylle tavarantarkastajalle ja sovin tapaamisen parin viikon päähän. Saapahan jotain kättäpidempää verovalitusta varten. Kävin ensin katsastuksessa, sillä siellä mahdollisesti ilmenevät viat ja puutteet olisi hyvä kirjata veroilmoitukseen. Mitään ei kuitenkaan löytynyt, vaan katsastusmies kehui autoa hienoksi. Päästömittaukset jouduttiin tekemään kahdesti, sillä ensimmäisellä yrityksellä arvot olivat niin pienet, ettei niistä jäänyt mittariin jälkeä. Virkailija leimasi ajolupani ja halusi nähdä saksalaisen rekisteriotteen. Rekisteröintikatsastuksen ollessa kyseessä minun ei tarvinnut jonottaa vuoronumerollisten kanssa, vaan pääsin jonon ohi. Toisaalta katsastus maksoi 142 euroa ja katsastuksen jälkeen papereiden teko kesti reilun vartin, mutta Herttoniemen katsastusaseman automaatista sai hyvää mokkakaakaota. Vaatimuksenmukaisuustodistus nopeutti prosessia, vaikka kuulemma ilmankin olisi papereiden teko onnistunut, kun on kyse näinkin yleisestä automallista.
Olin varautunut jonottamaan pitkään Tullin toimipisteessä Helsingin Vilhonvuorenkadulla. Yllätykseni oli kuitenkin suuri, sillä olin ainoa asiakas. Jätin kopion kauppakirjasta ja täytetyt lomakkeet tulliin ja sain ajolupaani taas yhden leiman. Tärkeimmät toimenpiteet olivat nyt tehty, joten jäin odottelemaan tullin päätöstä ja tavarantarkastajan yhteydenottoa.
Reissun jälkeen
Tapasin tavarantarkastajan pari viikkoa reissun jälkeen. Puolen tunnin kestoisessa tarkastustilaisuudessa esittelin auton ja sen asiakirjat. Tavarantarkastaja ajoi lyhyen koeajolenkin autolla ja teki paljon muistiinpanoja. Viralliset paperit ja lasku (128 euroa) tulivat viikon kuluttua tarkastuksesta.
Neljä ja puoli viikkoa sen jälkeen, kun olin saanut auton Suomeen, se kohtasi tiensä pään. Olin menossa Helsingin keskustan suuntaan Hermannin Rantatietä pitkin, kun Nesteen huoltoaseman kohdalla huomasin vastaantulevan rekan kääntyvän yllättäen eteeni. Minulla oli vauhtia se sallittu 60 km/h ja matkaa rekkaan vain parikymmentä metriä. Ehdin tajuta, että kohta rysähtää, ja aloitin välittömästi paniikkijarrutuksen. Saman tien kolahti. Airbag laukesi ja hetken ajan keräilin itseäni. Katsoin tilannetta: auton hätävilkut olivat päällä, käsijarru tiukasti kiinni, moottori sammuksissa ja vaihde vapaalla. Irroitin turvavyön ja nousin autosta. Samassa rekkakuski oli paikalla ja kysyi, miten kävi. Hän ehdotti, että ajetaan autot Nesteen pihaan pois tieltä. Otin kamerakännykällä pari kuvaa ja lähdin työntämään autoa mäkeä ylös. Sain perässä olleilta autoilijoilta työntöapua ja pian myös viereisen rekkaterminaalin tupakkatauolla ollutta henkilökuntaa tuli auttamaan työntämisessä. Soitin hätänumeroon ja pyysin poliisia ja palokuntaa paikalle, sillä tiellä oli aika tavalla öljyä ja lasinsiruja. Huoleni oli, että jos joku motoristi ajaa siihen niin voi olla hengenlähtö lähellä - tiellähän on kuudenkympin rajoitus ja tuo kohta on juuri mutkassa mihin ei näe kovin kaukaa.
Puoli tuntia kolarin jälkeen tuli ensin palokunta ja kymmenen minuuttia myöhemmin poliisit. Papereiden tarkastuksen, puhallutuksen ja haastattelun jälkeen istuskelin autoni apukuskin penkillä ja keräilin itseäni. Aloin voida hetki hetkeltä huonommin ja palomiehet huomasivat tilanteen. Nopean terveystarkastuksen jälkeen he katsoivat parhaaksi tilata paikalle ambulanssin.
Töölön tapaturma-asema ei ole mikään miellyttävin paikka viettää helatorstain aattoa. Ensin laitettiin tippa oikeaan käteen ja riisuttiin kaikki vaatteet. Armeijassa sai sentään pitää siviilikalsareita, mutta sairaala on tiukempi paikka ainakin tuossa suhteessa! Onneksi olivat puhtaat... Sitten tuli joukko lääketieteen kandeja ja he laittoivat toisen tipan toiseen käteen. Niinpä minulla oli sitten oikeassa kädessä suolaliuostippa ja vasemmassa kädessä varjoainetippa. Ranneketta en sentään saanut, vaan kaikkiin laitteisiin pääsi ilmaiseksi muutenkin. Magneettikuva, ultraääni, pari röntgeniä ja verikokeet otettiin ja niiden tuloksia odotettiin ilta. Verikokeet olivat pahimpia: koska molemmissa käsissäni oli tippa, jouduttiin verikoe ottamaan jalasta. Siellä taas ei minulla ole juurikaan näkyviä verisuonia, sillä kärsin kylmistä jaloista. Kaksi hoitajaa yritti ottaa verikoetta molemmista jaloista ja viimein vasemmasta jalasta saatiin isovarpaan juuresta tarpeeksi verta irtoamaan. Kohta kipukin alkoi helpottaa ja pahoinvointi meni ohi. Iltapäivällä viideltä tapahtuneen kolarin jälkeen sain kuulla tulokset vasta kolmen aikaan yöllä. Mitään vakavaa ei ole löytynyt ja saan viimeinkin mennä vessaan. Tippapussit vain "heilaan" ja vessaan rullaten. Että helpotti! Puolen tunnin päästä hoitaja vei minut osastolle nukkumaan.
Aamulla otettiin vielä verikokeita tutusta paikasta isovarpaan juuresta ja katsottiin elimiä ultraäänellä. Koska muutoksia ei löytynyt, lääkäri kotiutti minut puolilta päivin kirjoitettuaan loppuviikon sairaslomaa. Kivun ja huonovointisuuden syyksi lääkäri epäili kolarin aiheuttamaa shokkia ja sisäelimiin kohdistunutta voimakasta tärähdystä. Olihan poliisin arvion mukainen törmäysnopeus ollut 50 km/h ja kun se putoaa nollaan parinkymmenen sentin matkalla, mitä Bemarin keula on noissa kuvissa rypistynyt, niin sattuuhan se. Kyyti oli odottamassa ja kerrankin osasin vastata oikein, kun minulta kysyttiin vointia: "kuin olisi rekan alle jäänyt".
Kauniimpi puoliskoni oli hoitanut heti kolarin jälkeen vakuutusyhtiön hinausauton viemään auton pois kolaripaikalta. Torstain lepäilin kotona ja perjantaina kävin vakuutusyhtiöllä selvittämässä asiaa. Ilmeisesti puhelimessa tehtyä vahinkoilmoitusta ei hyväksytty, vaan se piti käydä tekemässä paikan päällä. Onneksi molemmat osapuolet olivat vakuutettuja Pohjolassa, niin asioiden hoitaminen oli helppoa. Papereiden täyttöön ja muuhun byrokratiaan meni noin tunti vakuutusyhtiön konttorissa. Maanantaina soitin Tullin vaihteen kautta autoveroyksikköön ja pyysin keskeyttämään verotuksen. Tämä piti vahvistaa vielä faksaamalla kirjallinen pyyntö. Viikon päästä vakuutusyhtiön edustaja oli käynyt tarkistamassa auton ja todennut, että se menee lunastukseen. Moottori on siirtynyt ja rikkonut mukanaan mm. koko voimansiirron aina vaihteistoa ja perää myöten, joten auto menee varaosiksi. Kolarista kului yhteensä kaksi viikkoa siihen, että sain vakuutusyhtiöltä rahat. Lunastusarvoksi määriteltiin se hinta, mitä olen autosta maksanut Saksassa ja siihen lisättiin kohtuulliset hakukustannukset, reilu tonni. Tulli tahtoi vielä vakuutustarkastajan lausunnan auton lunastuksesta ja kuittasi sen jälkeen, että verotus on keskeytetty eikä mitään kustannuksia aiheudu minulle. Sairaalayöstä, kuljetuksista ja tutkimuksista aiheutuneet kustannukset menivät suoraan vakuutusyhtiölle enkä edes nähnyt niiden laskuja.
Pari viikkoa kolarin jälkeen kävin vakuutusyhtiön häkkipihalla katsomassa autoani vielä viimeisen kerran. Samalla hain sieltä takakonttiin jääneet tavarat. Takakontin saa auki E39 sedanista ilmankin sähköä kun vaan uskaltaa vääntää avainta tarpeeksi pitkälle. Se oli vähän jäykkä, mutta kun tarpeeksi nyki niin lukko antoi periksi. Sain kamat talteen ja otin vielä pari valokuvaakin.
Nyt siis olin ilman autoa ja uusi reissu oli jo suunnitteilla...
Kustannukset
| Lento + laiva Superfastilta | 709 € | ||
| Hotellit yhteensä (kolme yötä) | 230 € | ||
| Auto | 16 100 € | ||
| Liikennevakuutus | 85 € | ||
| Auton vientirekisteröinti | 44 € | ||
| Rekisterikilvet | 12 € | ||
| Inspektion II ja jarruremppa Saksassa | 705 € | ||
| Tankillinen dieseliä Saksassa | 75 € | ||
| Siirtokilvet Hangossa | 15 € | ||
| Katsastus Helsingissä | 142 € | ||
| Yhteensä | 18 117 € |
Vakuutusyhtiö korvasi 17540,80 euroa, eli kun huomioidaan välittäjän palkkio, jäin noin tuhat euroa tappiolle. Hukkaan heitettyä lomaviikkoa ei tietenkään vakuutusyhtiö korvaa, joten sekin jäi tappiolle.
Edellinen sivu
Takaisin
Etusivulle