Sunnuntai


Bergen-Belsenin muistomerkki Aamulla oli taas edessä tuttu rutiini: Herkullinen ja monipuolinen aamiainen vastaleivottuine sämpylöineen, kirjautuminen ulos hotellilta ja tavaroiden pakkaaminen autoon. Seuraava käyntipaikka olisi entinen Bergen-Belsenin keskitysleiri. Holokaustinäyttely oli vaikuttava. Itse keskitysleiri ei sitten ollutkaan kovin ihmeellinen: ensimmäistäkään alkuperäistä rakennusta ei ollut säilytetty, vaan ne oli kaikki revitty alas ja tuhottu perustuksiaan myöten. Paikka olisi mennyt hyvin hoidetusta puistosta, ellei siellä olisi ollut ruohokumpuja, joissa luki kyljessä "Tässä lepää 5000 ihmistä". Marmoriset muistomerkit olivat vaikuttavia. Melko lähellä keskitysleirin paikkaa oli myös liittoutuneiden hautausmaa. Millin tarkasti sijoitetut valkoiset hautakivet ja säntillisesti trimmattu nurmikko korostivat paikan epätodellisuutta.


Ajoimme Hampurin lentokentän viereen, kävimme kirjautumassa Ibikseen ja jatkoimme matkaa saman tien kohti Hampurin keskustaa. Sunnuntaiaukiolo ei ole saksalaisille liikkeille itsestäänselvyys, mutta ainakin Saturn ja C&A olivat "jatkoaikakokeilussa" mukana. Aseman possuravintola tarjosi erinomaisen lounaan ja Saturnista tarttui vielä gigaiset muistikortit kännykkään ja kameraan.



Seuraava sivu
Edellinen sivu
Etusivulle