Maanantai

Maanantaiaamu oli pilvinen. Varasin ennen aamiaista seuraavaksi yöksi hotellin jostakin Smoolannista ja seuraavaksi illaksi hytin ja autopaikan Silja Lineltä Tukholma-Helsinki-välille. Hintaeroa Turkuun menevälle lautalle olisi ollut vain muutama kymppi, mutta kohtalaista hyttiluokkaa ei ollut enää saatavilla. Tuttujen aamurutiinien jälkeen lähdimme käymään rengas- ja vannekaupoissa. Kaupat löytyivät helposti. Kummassakaan kaupassa ei tietenkään käynyt luottokortti, joten taas tarvittiin käteistä automaatista. ATU:n myyjä oli järjestänyt kaiken valmiiksi, raha vaihtoi omistajaa ja pakkasin kaksi 10x17" ja kaksi 8.5x17" Aluett-vannetta takakonttiin. Sitten tien toiselle puolelle, jossa hetken odoteltuamme saimme kuulla, että renkaat eivät olleetkaan vielä tulleet. Ei mahda mitään, meillä on paluuliput taskussa, pakko mennä. Maksoin kuitenkin renkaat ja sovin, että joku tulee ne noutamaan, kunhan renkaat saapuvat.

Lyypekissä piti tietysti tehdä pakollinen pysähdys Citti-Markt-tavaratalossa. Panttien välttämiseksi tarvittavat laput löytyivät tutulta paikaltaan olutlavojen vierestä ja ne olivat edelleen tanskan kielisiä. Lastasimme kärryt täyteen kaljaa ja ohjasimme ne kassalle, jossa on päällä Visa-kortin symboli. Henkkarit ja lappu myyjälle, ostosten esittely ja viivakoodien luku suoraan kärryistä ja maksaminen. Kamat autoon ja liikenteeseen. Etsin navigaattorin kautta lähistöltä ravintolaa. Muutaman kilometrin päässä olisi hyvän kuuloinen ravintola, jonka otimme kohteeksi. Valinta osoittautui loistavaksi. Ehkäpä paras lounas, mitä olen ikinä syönyt!

Lyypekistä ajaa noin tunnin ajan Puttgardeniin. Maksoin lauttamatkan ja meidät ohjattiin jonoon odottamaan hetkeksi. Pian pääsimme lautalle. Tunnin mittaisella matkalla ei ollut oikein muuta tekemistä kuin käydä ostamassa muutama tölkki Red Bullia. Sitten autoon ja ajamaan kohti Kööpenhaminaa. Sillan jälkeen tie levenee kymmenkaistaiseksi maksupisteiden takia. Valitsin sen, missä on luottokortin symboli ja maksoin automaatille siltamaksun. Heti kopin jälkeen tullin mies pysäytti meidät ja kysyi, onko tullattavaa. Sanoin, että ei tietääkseni, ja hän toivotti hyvää matkaa.

Matka jatkui kohti Smoolantia sankan sumun keskellä. Saavuimme perille illan jo hämärtyessä ja sumukin oli muuttunut sateeksi. Kirjauduimme sisään ja kysyimme ravintolaa. Vieressä oleva huoltoasema olisi auki 24h ja sieltä saisi ruokaa. Hassua, olin aivan varma, että hotellin kuvauksessa oli mainittuna, että heillä olisi oma ravintola.. Noh, pyttipannu rekkahuoltiksella ajoi asiansa parin mellanölin avulla.

Seuraava sivu
Edellinen sivu
Etusivulle