Pyydän Eduskunnan Oikeusasiamiestä tutkimaan, onko Tullin menettely autoverotuksen ELV-palautusten aikataulun suhteen hyvän hallintotavan mukaista.
Euroopan yhteisöjen tuomioistuin antoi 19. maaliskuuta 2009 tuomionsa Suomen autoverotusta koskevassa kanneasiassa (asia C-10/08). Tulli ilmoitti tiedottavansa aikataulusta "pääsiäisen jälkeen". Tänään 15.4. eli lähes kuukautta myöhemmin Tulli ilmoitti palauttavansa laittomasti perityt verot "loppuvuodesta" ja tavoitepäiväksi annettiin uudenvuodenaatto 31.12.2009.
Mielestäni tämä aikataulu ei ole kohtuullinen. Koska virhe on tapahtunut yksinomaan siitä syystä, että Tulli ei ole noudattanut aiemmin EY-tuomioistuimessa annettua tuomiota, johon päätöksessä C-10/08 viitataan, Tullin pitäisi hyvän hallintotavan edellytysten mukaisesti palauttaa virheellisesti perityt rahat päivien, ei viikkojen tai kuukausien aikajänteellä.
Pääsivulle