Erilainen vaalikone
Erilainen vaalikone
Kun aloin miettiä, ketä äänestäisin kevään 2011 eduskuntavaaleissa, halusin nähdä, kuinka viime vaaleissa äänestämäni edustaja on työskennellyt ja mitä hän on saanut aikaan. Käytyäni läpi kymmeniä äänestyspöytäkirjoja totesin, että ääneni oli mennyt hukkaan. Hän ei ollut äänestänyt niiden periaatteiden mukaan, joita hän vaalilupauksena antoi. Outoa kyllä, uusissakin vaalikoneissa hän keikkuu kärkisijoilla, eli lupaa taas minulle tärkeitä asioita. Tällä kertaa en aio äänestää häntä.
Olen koonnut tähän materiaalia mm. Helsingin päätöksentekoelimistä ja Eduskunnasta. Valtaosa materiaalista on löytynyt helposti käsiteltävässä sähköisessä muodossa, mutta eräitä pöytäkirjoja on pitänyt pyytää virastoista suoraan.
Jos huomaat jossakin kohdassa virheen tai haluaisit nähdä jonkin mielestäsi tärkeän äänestyksen näillä sivuilla, kerro minulle siitä palautelomakkeella! Lisään uusia äänestyksiä muiden kiireiden salliessa. Tarvitsen äänestyksestä ainakin sen tarkan nimen, päätöspäivämäärän ja instanssin, jonka päätöksenteosta on kyse. Jos lähetät myös suoran web-osoitteen, mistä äänestyspöytäkirja on saatavilla, todennäköisyys äänestyksen lisäämiseen paranee huomattavasti.
Tämän palvelun käyttöliittymä on karu ja käytettävyydessäkin on toivomisen varaa. Tämän ei kuitenkaan ole tarkoitus olla nätti, vaan kun olet löytänyt muita vaalikoneita käyttämällä kourallisen potentiaalisia ehdokkaita, tämän avulla voi käydä katsomassa, ovatko he pitäneet rehellisesti kiinni siitä, mitä he väittävät pitävänsä tärkeänä, vai ovatko he pettäneet äänestäjilleen antamansa lupaukset.
Tässä vaalikoneessa on edustettuna kaikki ne ihmiset, jotka osallistuivat äänestykseen ja joilla oli jokin mielipide. Poissa olleita ja tyhjää äänestäneitä ei ole otettu mukaan. Joukossa on aktiivipoliitikkojen lisäksi myös jo edesmenneitä poliitikkoja ja sellaisia, jotka eivät ole ehdolla eduskuntaan.
Olen tarkoituksella kerännyt tähän vain erityisen merkityksellisiä päätöksiä. En aio lisätä siltarumpupolitikointia. Ymmärrän kuitenkin, että eri ihmiset pitävät eri asioita tärkeinä, joten otan mielelläni vastaan palautetta ja kehitysideoita.
Koska teot ovat tärkeämpiä kuin sanat.